
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on myöntänyt Fennovoima Oy:n Pyhäjoen Hanhikivi 1 -ydinvoimalalle luvan vaarallisten kemikaalien varastointiin ja käsittelyyn.
Tukesin lupa koskee kohteessa käsiteltäviä ja varastoitavia vaarallisia kemikaaleja, ei radioaktiivisia aineita. Yhtiö tarvitsee voimalaitoksen rakentamiseen ja käyttöön useita viranomaislupia, kuten STUKin myöntämiä ydin- ja säteilyturvallisuuteen liittyviä lupia.
Ydinvoimalaitoksella tullaan käyttämään ja varastoimaan vaaralliseksi luokiteltuja kemikaaleja sellaisia määriä, että toiminnalle on oltava Tukesilta lupa.
– Ilman vaarallisia kemikaaleja ei ydinvoimalaitosta voida käyttää turvallisesti. Kemikaaleilla estetään mm. metallien korroosiota ja varmistetaan jäähdytykseen tarvittavan energian saanti laitoksen häiriötilanteissa, kertoo Tukesin ylitarkastaja Matti Peippo tiedotteessa.
Ydinvoimalaitoksilla käytetään pääosin samoja kemikaaleja kuin muillakin voimalaitoksilla, joissa on höyryprosesseja.
Laitoksella tullaan varastoimaan myös merkittäviä määriä kevyttä polttoöljyä ja dieselöljyä, joiden vuotojen hallintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota vesiympäristön suojelemiseksi.
Laitoksen suuronnettomuusriskinarvioissa on arvioitu, että mahdolliset kemikaalionnettomuudet eivät vaikuta laitosalueen ulkopuolelle.
Tukes tekee laitokselle käyttöönottotarkastuksen ennen kuin laitoksen käyttövaiheen kemikaaleja voidaan tuoda laitosalueelle.