Tulvaennusteet ovat muuttuneet Pohjois-Pohjanmaalla. Vesitalousasiantuntija Riku Eskelinen ely-keskuksesta kertoo, että tiistaina asiaa käsiteltiin tulvapalaverissa Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa.

Kiiminkijoen Koitelinkoskella kevättulva on luvassa myöhemmin.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Tällä hetkellä näyttää siltä että pääosin tulvista tulisi keskimääräisinä tai keskimääräistä pienempiä Pohjois-Pohjanmaalla, kommentoi Eskelinen.
Kevään sademäärien ennakoidaan jäävän pieniksi, mikä on tulvien kannalta hyvä asia.