Valkoposkihanhia Pattijoella ampunut mies tuomittiin vahingonkorvauksiin ja sakkorangaistukseen Oulun käräjäoikeudessa. Luonnonsuojelurikos tapahtui elokuussa 2021.
Rikos tapahtui, kun vuonna 1999 syntynyt mies oli ollut Pattijoen Kuusisaaressa kahden muun henkilön kanssa. Mies oli ampunut haulikolla kaksi laukausta ja hänen seurassaan olleet kaksi muuta henkilöä olivat kumpikin ampuneet kaksi laukausta.
Laukausten seurauksena yhteensä kolmetoista rauhoitettua valkoposkihanhea kuoli tai haavoittui niin vakavasti, että ne jouduttiin lopettamaan.
Syyttäjän mukaan mies ja kaksi muuta olivat tienneet, että valkoposkihanhet ovat rauhoitettuja ja että niiden tappaminen on kiellettyä. Syyttäjä katsoi, että tekoa oli pidettävä luonnonsuojelun kannalta vähäistä vakavampana. Mies tunnusti syyllistyneensä luonnonsuojelurikokseen.
Hänet määrättiin korvaamaan Suomen valtiolle yhden kolmasosan osuus tapettujen valkoposkihanhien arvosta, eli yhteensä 1 456 euroa, ja rikosuhrimaksu.