Mainos: Tutustu Raahen Seutu Digiin eurolla kuukausi - tilaa tästä

Pääkirjoitus
Tilaajille

Työn­te­koon pitäisi suh­tau­tua oi­keu­te­na

Oikeastaan pitäisi ajatella, että työtä "saa" tehdä. Se onparemminkin oikeus kuin velvollisuus.

Hallituksen esitys uudesta työnhakumallista velvoittaisi työnhakijat hakemaan neljää työpaikkaa kuukaudessa. Työnhaun laiminlyönnistä voisi menettää työttömyysetuutensa, ei kuitenkaan kertaheitolla, vaan ensimmäisestä laiminlyönnistä seuraisi muistutus, toisesta 5 päivän ja kolmannesta 10 päivän karenssi. Tämän jälkeen laiminlyönnistä seuraisi määräaikainen työssäolovelvoite tai osallistuminen työllistymistä edistäviin palveluihin. Saattaa kuulostaa kovalta, mutta ei nykyisessä työllisyystilanteessa ole ollenkaan mahdoton tehtävä.

Jopa Pohjois-Pohjanmaalla on nyt avoimia paikkoja runsaasti. Esimerkiksi Raahen seutukunnassa oli elokuussa yli 400 avointa työpaikkaa. Määrä oli kasvanut 55 prosenttia vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Työtä olisi tarjolla etenkin vartijoille, mutta avoimia paikkoja on runsaasti myös teollisuudessa, rakennustyömailla, hoito- ja hoiva-alalla sekä palvelualalla.

Raahen seutukunnassa työttömyysaste oli 9,6 prosenttia viimeisimmässä työllisyyskatsauksessa. Positiivista on, että niin nuorten työnhakijoiden kuin pitkäaikaistyöttömien määrä oli pienentynyt. Lukemaa pitäisi edelleen saada pudotettua, 10 prosentin työttömyys ei vielä tarkoita täystyöllisyyttä.

Lue digiä _1 kk 1 €_

Tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita, voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.