Mainos: Vielä ehdit hyö­dyn­tää ke­sä­tar­jouk­sem­me, tilaa Raahen Seutu tästä!

Kolumni
Tilaajille

Unikeon su­per­voi­mat

Ensi viikolla vietetään unikeon päivää. Pisimpään nukkuneelle naureskellaan ja oletetaan hänen olevan laiska ja uninen koko tulevan vuoden. Minä kuitenkin olen kiitollinen supervoimastani, taidosta nukkua. Minua eivät häiritse äänet, valot, vierellä kirjaan iltamyöhään uppoutunut puoliso yölamppuineen tai pesukoneen kolina kodinhoitohuoneen pimeydestä. Unentulon tiellä kaartelevat ajatukset saan myös useimmiten väistymään, mikä on toki vaatinut harjoittelua. Tuhannet arjen ajatukset luottamustehtävistä tai työstä on saatava tietoisesti hiljenemään hetkeksi. Kun mieli tyhjenee ja kännykänkin malttaa laskea käsistään, uni saa tilaa. Useasti olen saanut huomata, että alitajunta jää kuitenkin työstämään syrjään siirrettyjä asioita ja aamulla ne ovat saaneet selkeämmän muodon. Ei ole tuulesta temmattu sanonta, että nukutaan yön yli vaikeiden päätösten edellä. Laadukasta ja riittävää unta olen oppinut vuosien varrella arvostamaan, sillä lapsiperheen arkea on perheessämme eletty silmät ristissä melko kauan. Myönnettävä on, että silloin tällöin unet ovat vähissä, kun oma supervoimani pettää ja muistuttaa sillä omasta tärkeydestään.

Unta ja sen merkitystä on tutkittu paljon. Helsingin yliopiston taannoin tekemästä unikyselystä käy ilmi, että 75 prosenttia suomalaisista nukkuu tunnin todellista unentarvettaan vähemmän. Se vaikuttaa jaksamiseen ja heijastuu suoraan työkykyyn. Työssäjaksaminen onkin noussut viime aikoina yhteiskunnalliseksi pohdinnan kohteeksi. Tutkimuksessa mukana ollut professori peräänkuuluttaakin uudenlaista unen arvostamista myös työpaikoilla ja toivoo, että vähien yöunien sijaan kehuskeltaisiinkin sillä, että saatiin vähintään seitsemän tuntia unta palloon. Uskaltaapa hän pilke silmäkulmassaan ehdottaa, että riittävästi nukkuville annettaisiin palkankorotus. Mikä sitten vie meiltä tunnin palauttavaa ja maittavaa unta? Sosiaalinen media, työn lisääntynyt määrä, stressi vai levon arvostuksen puute?