Ensi viikolla vietetään unikeon päivää. Pisimpään nukkuneelle naureskellaan ja oletetaan hänen olevan laiska ja uninen koko tulevan vuoden. Minä kuitenkin olen kiitollinen supervoimastani, taidosta nukkua. Minua eivät häiritse äänet, valot, vierellä kirjaan iltamyöhään uppoutunut puoliso yölamppuineen tai pesukoneen kolina kodinhoitohuoneen pimeydestä. Unentulon tiellä kaartelevat ajatukset saan myös useimmiten väistymään, mikä on toki vaatinut harjoittelua. Tuhannet arjen ajatukset luottamustehtävistä tai työstä on saatava tietoisesti hiljenemään hetkeksi. Kun mieli tyhjenee ja kännykänkin malttaa laskea käsistään, uni saa tilaa. Useasti olen saanut huomata, että alitajunta jää kuitenkin työstämään syrjään siirrettyjä asioita ja aamulla ne ovat saaneet selkeämmän muodon. Ei ole tuulesta temmattu sanonta, että nukutaan yön yli vaikeiden päätösten edellä. Laadukasta ja riittävää unta olen oppinut vuosien varrella arvostamaan, sillä lapsiperheen arkea on perheessämme eletty silmät ristissä melko kauan.