Langin Kauppahuone sai keväällä 100 000 euroa Business Finlandilta liiketoiminnan kehittämisrahoitusta häiriötilanteeseen.
Tukea ei saanut käyttää jokapäiväiseen yritystoimintaan tai paikkaamaan koronan aiheuttamaa miinusta.
Langin Kauppahuoneen yrittäjä Piia Vähäsalo sanoo, että tilanne tuntui ristiriitaiselta, kun pahimpaan aikaan kassaan ei tullut mitään ja samalla piti laittaa isoja summia uuden luomiseen.
Vähäsalo sanoo, että avustusta on jo käytetty ja ensimmäisiä kehittämisprojektiin liittyviä laskuja maksettu. Tarkoituksena on kehittää uutta yhteistyötä sekä uusia tuotteita ja tapahtumia.