Wanhan Raahen Vuoden talo ja miljöö 2022 -kohteet julkistettiin perjantaina Meripäivillä. Tunnustuksella halutaan herättää kiinnostusta arvokkaan puukaupunginosan korjaamiseen ja sen elävöittämiseen, sekä antaa tunnustusta esimerkillisille kulttuuriperinnön vaalijoille.
Raadin valinta, eli Rantakatu 18:ssa sijaitseva sininen puutalokokonaisuus on vuosien aikana kokenut suuren muutoksen. Sisko Sivonen-Läksy ja Erkki Läksy ostivat talon vuonna 2016.
– Asuimme aiemmin tien toisella puolella Saaristokatu 3:ssa, sen jälkeen 14 vuotta Siikajoella ja nyt taas takaisin vanhassa Raahessa, Sivonen-Läksy kertoo.
Erkki Läksy on tehnyt talossa ison remontin.