
Suomalaisilla on maksamatta 49 miljoonan euron edestä kesän ja alkusyksyn aikana erääntynyttä kiinteistöveroa ja 98 miljoonaa euroa jäännösveroa eli mätkyjä. Osalle kiinteistönomistajista Verohallinto lähettää tänä syksynä kokeiluna tekstiviestin.
Kiinteistöveroa on maksamatta 330 000 henkilöllä, jäännösveroja 180 000 henkilöllä. Osalla myöhässä olevat verot ovat maksamatta kokonaan, osa taas on maksanut kiinteistö- tai jäännösverosta ensimmäisen erän, selviää Verohallinnon tiedotteesta.
– Ihmiset maksavat kiinteistöveron harmillisen usein vasta eräpäivän jälkeen. Tämä voi johtua siitä, että maksupäivät ehtivät unohtua, kun päätös kiinteistöverosta tulee useita kuukausia ennen ensimmäistä eräpäivää, sanoo ylitarkastaja Mari Kleemola Verohallinnosta.
Kiinteistöveroa on tällä hetkellä rästissä 10 miljoonalla eurolla vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Toisaalta jäännösveroja on tänä vuonna maksamatta 10 miljoonalla eurolla enemmän kuin vuosi sitten.
– Olemme pitäneet kiinteistöveron maksamista ja e-laskun tilaamista esillä monin tavoin, mikä on varmasti auttanut ihmisiä muistamaan eräpäivän hieman aikaisempaa paremmin, Kleemola sanoo.
Jos huomaa omien verojensa eräpäivän jo menneen, Kleemola kehottaa tarkistamaan ajantasaiset maksutiedot OmaVerosta. Alkuperäisessä laskussa ei ole mukana viivästyskorkoa.
Myöhässä maksettuihin veroihin lisätään 7 prosentin viivästyskorko, jota alkaa kertyä heti eräpäivää seuraavasta päivästä alkaen.
Verohallinnon laskut kannattaa tilata e-laskuina, jotta maksupäivät eivät unohdu. E-laskun voi tilata omassa verkkopankissa, ja tilaus pitää tehdä vähintään kolme viikkoa ennen laskun eräpäivää.
Tänä syksynä Verohallinto kannustaa tekstiviesteillä kiinteistönomistajia e-laskujen tilaajiksi. Kyse on kokeilusta, jolla etsitään parhaita tapoja kiinteistöveron maksupäivien muistamiseksi.
Tekstiviesteissä lähettäjänä on Vero Skatt. Verohallinnon lähettämissä tekstiviesteissä ei koskaan ole linkkejä eikä niissä pyydetä asiakkailta tietoja.
Osa veronpalautuksia odottavista suomalaisista ajattelee, että Verohallinto käyttää veronpalautuksia automaattisesti kiinteistöveron maksamiseen. Näin ei kuitenkaan ole, jos kyse on hiljattain erääntyneestä kiinteistöverosta.
– Kiinteistövero pitää maksaa OmaVerosta löytyvillä maksutiedoilla, vaikka loppuvuodesta olisi tiedossa veronpalautusta. Jos taas henkilöllä on verorästejä pidemmältä ajalta, ne toki pidätetään palautuksista, Kleemola sanoo.
Jos unohtui
Älä maksa umpeutuneella laskulla vaan tarkista maksutiedot OmaVerosta. Alkuperäisessä laskussa ei ole mukana viivästyskorkoa.
Viime vuonna myöhästyneistä kiinteistöveroista kertyi korkoa noin miljoonaan euron verran.
Maksa kiinteistövero, vaikka tulossa olisi veronpalautusta.
Verohallinto kannustaa ottamaan käyttöön e-laskut.
Jos rahatilanne on vaikea, voi verojen maksamiseen hakea maksujärjestelyä.