Kauas en ole Raahesta päässyt, yliopistotutkijana Oulun yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa täysipäiväisesti työskentelevä Pauliina Rautio.
– Yritys oli kova, mutta lopulta olen tänne hieman pohjoisempaan Ouluun olen päätynyt.
Rautio lähti heti lukion jälkeen Helsingin yliopistoon opiskelemaan taidehistoriaa, mutta kun tuntui, että ala ei ihan oikea ole, hän lähti opiskelemaan Englantiin taideyliopistoon valokuvausta.
Kolmessa vuodessa hän valmistui taiteen kandidaatiksi.
– Heti tuntui siltä, että en valokuvaajanakaan halua olla.