Syksyinen ilta pimeni. Kirkon tornikello oli äsken lyönyt yksitoista lyöntiä. Cortenkadulta alkoi kuulua nahkapohjakenkien kopsutus katukivetystä vasten.
Kopinasta päätellen öinen kulkija marssi määrätietoisesti kohti rantaa. Kohta ilmestyikin vanhalle hevossillalle Bruumannin muori, jolla oli mukana vanha painavan näköinen pottusäkki.
Muori harppasi ihan laiturin päähän asti, siihen missä oli äkkisyvää vettä.