Ai­kuis­ten ryh­mä­har­ras­tuk­set voivat jatkua Poh­jois-Poh­jan­maal­la ensi vii­kos­ta lähtien – "E­te­nem­me suo­si­tus­ten pur­ka­mi­ses­sa mal­til­li­ses­ti"

Alle 18-vuotiaiden harrastustoimintaa rajoittavat suositukset purettiin jo aikaisemmin.

Koordinaatioryhmä korostaa, että epidemia ei ole vielä ohi.
Koordinaatioryhmä korostaa, että epidemia ei ole vielä ohi.
Kuva: Jussi Leinonen

Pohjois-Pohjanmaan aikuisten ryhmäharrastukset voivat jälleen jatkua ensi viikon maanantaista alkaen. Asian linjasi tiistaina Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä.

Alle 18-vuotiaiden harrastustoimintaa rajoittavat suositukset purettiin jo aikaisemmin.

Koordinaatioryhmä totesi kokouksessaan, että tartuntojen ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun ja tilanne kehittyy muutenkin hyvään suuntaan. Koordinaatioryhmän mukaan tartuntojen jäljitys toimii hyvin ja tartuntaketjut ovat hallinnassa.

Koordinaatioryhmä kuitenkin korostaa, että epidemia ei ole vielä ohi. Pieniä tartuntaryppäitä havaitaan edelleen.

– Vaikka kehityssuunta on oikea, esimerkiksi alueen sairaaloissa kevään aikana havaitut tartuntaketjut kertovat, että varovaisuutta tarvitaan. Etenemme suositusten purkamisessa maltillisesti ja yksi kerrallaan, jotta pystymme seuraamaan purkutoimien vaikutusta epidemiatilanteeseen, koordinaatioryhmän puheenjohtaja ja OYSin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen sanoo tiedotteessa.

Pohjois-Pohjanmaa perustasolla, Oulu jatkaa kiihtymisvaiheessa

Koordinaatioryhmä keskusteli tiistaina myös voimassa olevista kokoontumisrajoituksista.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston linjaaman päätöksen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla sallitaan 20 henkilön kokoontumiset 23. toukokuuta asti. 50 henkilön kokoontumiset puolestaan ovat sallittuja aikavälillä 24.5.–31.5.

Näitäkin rajoja suuremmat kokoontumiset ovat mahdollisia muun muassa erillisiä lohkoja käyttäen. Koska Oulun kaupunki on kiihtymisvaiheessa, on kaupunki tehnyt kokoontumisrajoituksista tiukemmat. Oulussa kokoontumisrajoitus on kymmenen henkilöä.

Alueellinen koordinaatioryhmä ei tehnyt muutoksia kokoontumisrajoituksiin tiistain kokouksessaan, vaan se tarkastelee tilannetta seuraavan kerran tiistaina 18. toukokuuta.