Hyvinvointialue Pohde suunnittelee terveyspalveluissa heinäkuuksi ajoittuvia kesäsulkuja. Kiire- ja akuuttivastaanottoja keskitetään ja kiireetöntä vastaanottotoimintaa supistetaan eri puolilla hyvinvointialuetta.
Oulussa perusterveydenhuollon akuutti- ja kiirevastaanotot aiotaan keskittää Kontinkankaan ja Tuiran sote-keskuksiin ja suun terveydenhoito Dentopolikseen.
Supistettu toimintajakso ajoittuu neljän viikon ajalle 3.–30. heinäkuuta. Myös kiireetöntä vastaanottotoimintaa supistetaan tänä aikana.
Pohteen johtajaylihoitaja Merja Meriläisen mukaan muiden sote-keskusten osalta tarkennetut tiedot kesäajan toiminnoista kerrotaan asukkaille ennen kesää.
Terveyspalvelujen lisäksi muutoksia on tulossa muillekin toimialueille. Ikäihmisten palvelut pyritään Meriläisen mukaan kuitenkin pitämään auki joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.
Myös Oulunkaarella, Koillismaalla ja Lakeudella karsitaan palveluja heinäkuussa.