Raahen tulevaisuuslautakunta saa tiistaina käsiteltäväkseen perusopetuksen iltapäivätoimintasuunnitelman ensi lukuvuodelle.
Raahessa järjestetään perusopetuslain mukaista koululaisten iltapäivätoimintaa 1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen piirissä oleville oppilaille.
Iltapäivätoiminta alkaa koulun päättyessä ja jatkuu kello 16.30:een saakka.
Tulevaisuuslautakunta päätti toukokuussa, että iltapäivätoimintaa järjestetään ensi lukuvuonna yhdeksällä koululla, eli Antinkankaan koululla, Haapajoen koululla, Harakkamäen koululla, Keskuskoululla, Kirkonkylän koululla, Koivuluodon koulun Ollinsaaren toimipisteessä, Pattasten koululla ja Tikkalan koululla. Honganpalon koulun ip-toiminta on Honganpalon nuorisotilalla.