Jou­lu­ik­ku­na 22: Kaup­pa­ka­tu on lii­ke-elä­män keskus ja nuorten riiaus­paik­ka

Sunnuntaina koristeltu jouluikkuna löytyy osoitteesta Kauppakatu 12a. Kauppakatu oli Raahen liike-elämän keskus 1960-luvulle saakka. Kadunvarren liikkeistä löytyi kaikki tarvittava.
Sunnuntaina koristeltu jouluikkuna löytyy osoitteesta Kauppakatu 12a. Kauppakatu oli Raahen liike-elämän keskus 1960-luvulle saakka. Kadunvarren liikkeistä löytyi kaikki tarvittava.
Kuva: VESA JOENSUU

Kauppakatu oli 1960-luvulle saakka Raahen vilkas liikekeskus. Sieltä löytyi kaikki, mitä raahelaiset tarvitsivat: Laurinvaaran kenkäliike, Hassisen ja Tokolan sekatavarakaupat, Granlundin kalakauppa, Luovin ja Timosen vaatetusliikkeet, modisti Westmanin liike, Kallion rautakauppa, KOP, apteekki, kirjakauppa, Oinosen valokuvaamo, baareja ja Bio Huvimylly.

Kauppakatu oli myös nuorten kokoontumispaikka.

– Siinähän sitä pasteerailtiin, sekä tytöt että pojat. Fellmanilta lähettiin meren puolta käveleskelleen kohti elokuvateatteria, kertoo eräs entinen nuori.

Joskus päästiin käymään elokuvissakin, mutta jos ei päästy, niin kovilla pakkasilla nuoret saattoivat piipahtaa Bio Huvimyllyn aulaan lämmittelemään. Aulassa oli kioski, mutta harvoin oli vara ostaa mitään. Takaisin käveltiin Kauppakadun toista puolta. Nuorille ei ollut omia kokoontumispaikkoja. Eikä baareissa tai kahviloissa istuttu – paitsi joskus. Talvella laskettiin persemäkeä museon rannassa.

– Ei tullu kuuloonkaan, että ois viety poikakavereita kotia. Porttikongisa pussattiin. Ei muuta!

Yleisesti ottaen oltiin kilttejä ja tottelevaisia.

Kauppakadun kauppiaat olivat kuin yhtä perhettä. Joulukadun avaus oli jokavuotinen kauppiaiden järjestämä yleisötapahtuma, pikku kaupungin vuoden kohokohta. Suuri valaistu tähti oli laitettu kadun yli joulun ajaksi. Sähkömittari oli Hassisen vintillä. Joulupukki heitteli lapsille karkkia kuorma-auton lavalta. Tiernapojat lauloivat.

Kompiaisia Hassiselta

Hassisen kauppa oli viimeisiä kauppoja, jotka Raahessa myivät aitoja Raahen kompiaisia.

Vanhaan aikaan joulukuusenkaramellejakin laitettiin lahjaksi: kierrettiin paperiin ja pantiin kuva, joskus kiusoitellen lammas, hanhi, porsas ja runoiltiin deviisin avulla, että "sinä olet tällainen". Kiiltokuvat ja värssypaperit ostettiin Heickellin mamssellin kirjapöydiltä tai Alma Friemannin kirjakaupasta.

Stjernuddin rouvalta karamellien valmistuksen salaisuuden peri Maria Sofia Laurila, joka jo 13-vuotiaasta oli ollut rouvan apulaisena ja myyjänä. Vanhan rouvan kuoltua alkoikin sitten entinen apulainen karamellifröökynänä jatkaa raahelaisten makeisten valmistusta ja kauppaa.

Vuosikymmeniä hän teki tätä työtä ja tuotteita kutsuttiin silloin myös Laurilan karamelleiksi. Ammattitaitoaan hän säilytti huolella. Onni Norio on muistellut, että 1920-luvulla poikaviikarit kävivät Katinhännässä karamellifröökynän talossa (myöh. Karlundin talo) Pitkänkarin sillan juuressa norkoilemassa Laurilalta restbitejä, jäännöspaloja. Neiti Laurila saattoi varovaisesti raottaa sisältä lukittua oveaan ja tuikata siitä struutin kompiaisen palasia makeannälkäisille pojille.