Jou­lu­ik­ku­na 6: Em­sin­pas­til­lit ja eet­te­ri­tär­pät­ti aut­toi­vat kä­hey­teen, Ruotsin ku­nin­kaan rin­ta­ti­pat ja Sjö­ma­nin rin­ta­pul­ve­ri yskään

Raahen Wanhan apteekin ikkunan koristelijana toimii tänä vuonna Raahen museo. Kauppakadulle antava ikkuna on ohikulkijoiden ihasteltavana itsenäisyyspäivänä.
Raahen Wanhan apteekin ikkunan koristelijana toimii tänä vuonna Raahen museo. Kauppakadulle antava ikkuna on ohikulkijoiden ihasteltavana itsenäisyyspäivänä.
Kuva: Vesa Joensuu

Entisaikaan apteekit olivat jopa suoranaisia sekatavarakauppoja, sillä valikoimiin eivät kuuluneet ainoastaan erilaiset ulkoisesti tai sisällisesti käytettävät pulverit, salvat ja pillerit, vaan valikoimaa täydensivät muun muassa suksivoiteet, mausteet, kenkälankit, tupakkatuotteet, kangasvärit sekä limonadit ja kivennäisvedet. Aikana ennen bensa-asemia kuului tuotevalikoimaan jopa polttoaine, jota apteekeista hankkivat ensimmäisten polttomoottorilla toimivien autojen omistajat saadakseen kulkupelinsä liikkeelle.

Toisin kuin nykyään, apteekkien lääkkeet eivät tulleet valmiiksi pakattuina lääketehtaista, vaan ne valmistettiin paikan päällä kulloisenkin asiakkaan tarpeen mukaan. Apteekin offisiinissa asiakas ojensi lääkemääräyksen tiskin takana odottavalle farmaseutille tai apteekkioppilaalle eli tapille, joka sitten toimitti reseptin peremmälle työtiloihin. Osa lääkkeenvalmistukseen tarvittavista rohdoksista tuli tukkuliikkeistä ja luonnonantimet, kuten mustikat ja valeriana, paikallisilta kerääjiltä, mutta apteekkareilla oli myös omia ryytimaita, joista lääkeaineksia kerättiin.

1900-luvun alkupuolella lääkkeen valmistusajaksi ilmoitettiin noin tunti, sillä raaka-aineiden hakemiseen, tarkkuutta vaativaan valmistukseen, pakkaamiseen ja hinnoitteluun kului aikaa etenkin jos työvuorossa oli vain yksi työntekijä. Odotusta varten asiakkaalle annettiin vastamerkki, ikään kuin vuoronumero, jota vastaan saattoi lääkkeensä myöhemmin noutaa. Jos tarve lääkkeille iski öiseen aikaan, niin eipä hätää. Apteekissa oli aina joku tisurissa valmiina palvelemaan asiakkaita ovikellon soidessa. Tisuri sijaitsi nykyiseen apteekkimuseoon laitetussa rohdoskammarissa ja sinne oli päivystäjälle peti sijattuna nukkumista varten.

Talvisaikaan apteekista lienee haettu apua nykyäänkin tuttuihin pakkassäässä ulkoilun aiheuttamiin ikäviin pikkuvaivoihin kuten vaikkapa hiihtomonoista aiheutuneisiin hiertymiin tai kipakan viiman palelluttamiin nenänpäihin ja poskiin. Entisajan apteekista avuksi kylmänkyhmyihin haettiin Ichtyolia tai kaliumjodidisalvaa, hankaamahaavoihin kalmejsalvaa joka auttoi myös jänteenvenähdyksiin, joita niitäkin talviurheillessa saattoi tulla. Nirhaumiin ja haavoihin oli avuksi tarjolla muun muassa lyijyvettä ja karboliöljyä. Ja mihinpä vaivaan ei olisi vanha kunnon kamferi tepsinyt!

Kausiflunssat ja muut talviajan epidemiat ovat ennenkin olleet tuttuja juttuja. Entivanhaan äänen käheyteen saattoi apteekista hakea avuksi Emsinpastilleja tai eetteritärpättiä, nuhaan Mentolinia, yskään Ruotsin kuninkaan rintatippoja tai Sjömanin rintapulveria. 1900-luvun alkupuolelta on peräisin myös edelleen myynnissä oleva takuuvarma yskäntaltuttaja, Patentti Yskänlääke. Mainitut yskänlääkkeet olivat vain aikuisille, lapset saivat yskän hoitoon Altteesiirappia, anistippoja ja salmiakkimikstuuraa. Kuumetta hoidettiin Kiinatipoilla ja kameliteellä, vilustumista vastaan nautittiin preservaavia tippoja eli pistostippoja. No, nauttiminen saattaa olla väärä sana, sillä yleensä erilaiset tipat ja tropit olivat perin karmaisevan makuisia. Lieköhän ajatuksena ollut ”mitä pahemman makuista, sitä tehokkaampaa.”?