Martta Raution muis­tel­mia Raa­hes­ta

Aattelin, että ois se tämä raahelainen murrekin jonkulaista muistiin pantavaa.

Oon aina ihhaillu niitä Venny Kontturin murrejuttuja, ku ne on niin nasevia että pakkaa toisinaan oikeen makiasti naurattaan ja aattelin, että ois se tämä raahelainen murrekin jonkulaista muistiin pantavaa.

Nykkuon tuo kuntokävely niin muojisa, niin oon minäkin muuanna päivänä käyny Ilolinnan nokalla panemassa puumerkkini siihen sinikantiseen vihkoon, joka on siinä korian värisesä loovasa ison puun kylijesä.

Siihen kulluu siinä puolentoista tunnin verran aikaa ku täältä Vellmannin puistokavulta käy sielä Ilolinnan nokalla eestakaisi, että kerkiää siinä ajasa aatella monellaista asiaa. Mikä talo taikka paikka misäki kohasa välähyttää mieleen vanahoja muisteluksia, varsinki siltä viijen – kuuvenkymmenen vuojen takkaa.

Reistaampa täsä muka lähtä tuota Rantakatua tornitalon nurkasta alaspäin niin arvaappa mitä kaikkia tuli mieleen ennen ku olin takasi palannu Ilolinnalta.

Tuo Porvarikoulu tuosa on julukisivultaan entisen näkönen, on vain takapuolelleen saanu semmosen kylykiäisen, joka ei kyllä oikeen passaa siihen alkuperäseen tyyliin ja sen koulun etelän ja lännen välliin tulevalle kantille ihan köyhäintalloon asti on kasvanu ihan uusi kaapunki, sanovat sitä Velekaperäksi, vaikka ei sielä ny ennää oo montakaan velekasta asujaa, äveriäitä ovat melekeen kaikki.

Tuosta porvarikoulun ja lyseon välistä se lähtee entiseltä kohalta Lapaluovon maantie ja sen varrella ei oo ennää vanahaa muuta ku ruununmakasiini ja köyhäintalo jota vielä vanahempaan aikaan vattihuusiksi kuhtuttiin.

Lyseon paikalla oli olurruuki

Tuosa lyseon paikalla oli enne vanahaan olurruuki ja siitä muistankin monta mukavaa asiaa. Se oli semmonen kaksivooninkinen puupytinki josa oli korkiat raput siihen puojiin, josa olutta ja sahtia ja lie limunaatiaki myytiin. En tiijä oliko siihen aikaan mittään määrää palijoko sitä väkevää olutta kerralla annettiin yhelle ostajalle, mutta kerran kävi niin että Silverperin Jaakolle ei tarpeeksi myyty ja Jaako, joka oli oikein tunnettu koiranleuka teki niijen puurappujen yläpäähän semmosen alapään annos läjän, en vihti sitä sillä oikialla nimellä sanua, mutta arvaahan sen.

Jaako, sitte ku polliisi sitä hättyytti selevitti että: ”Se on sillälailla herra konstaapeli että vattantauti on semmonen tauti että ku se kerran kuirahtaa niin se tulla luirahtaa”.

Sielä olurruukisa oli isot tiinut joisa niitä juomia tehtiin elikkä käytettiin ja kuulemma jos rotta ui siinä tiinusa niin siitä tuli sahtia, mutta jos se kuoli siihen niin sen raavon vaikutuksesta tuli se aine sakiammaksi ja tuli olutta. Muistakko sinä eikö tuo olurruuki ollu se vanaha viinaränni joka siirrettiin Pattijoen nykysen kirkon kohalta, mulla ku tahtoo tuo muisti jo vähä reistailla. Muistan minä senkin ku Pattijoen kirkko tehtiin siihen Pietarin mäjelle. Minun rätinkien mukkaan siitä pitäs olla jo yli kuuskymmentä vuotta.

Tuosa mäjen alla on Kuljun puoji, josa Karjaluovon Aukusta ennen piti sekatavarakauppaa. Hauasa se on Aukustakin jo maannu muutaman kymmenen vuotta.

Raastuvan laana ja polliisi putka taitavat olla muuten entisellään, muuan istumapenkki ja ne roskaloovat on tullu lissää. Joo ja itte raastupa, siinähä oli alakujaan ijänpuoleisella sivulla porstuva. Nyhhän siinä on etelä ja pohojospäisä korkiat sementtiraput ja koko pytinki on saanu uuven värin, semmosen lappapuuron tapasen.

Entinen pruutahuone purettiin ja torin laitaan rakennettiin paloasema

Niijja siihen raastuvan viereen, josa ennen oli förvalttari Linkrenin pitkä puutalo ja sen eesä semmonen rekkoolin tapanen, sirreenipuskat melekeen peitti ikkunat. Sitä sanottiinki kummitustaloksi. Siinä se Likreeni asu kahestaan huusholleskansa kansa, niin siinä on ny se uusi lääkärien talo.

On siinä rantakavun varrella muutaki uutta tullu. Entinen pruutahuone on purettu pois ja torin laijasa on jo muutaman vuojen takanen paloasema.

Ja on se rantasaunaki siinä torin rannan puolesa meleko vanaha, mutta muistanhan minä sitäkin eellisen saunan, joka oli veen päälle tehty ja siinä oli puupalkongit ympäriinsä. Tulipalo sen sitten lopetti ja sen perästä tehtiin tämä nykynen rantasauna, joka sekin alakaa jo olla meleko rimitiivinen eli alakeellinen, nykku pittää kaikki olla niin kompletin akuraatia ja fiiniä.

Saunasta puhheen ollen tullee mieleen se Maijan sauna sielä lehemirannalla. Siinä oli etuhuone josa riisuttiin, ja siinä oli välikartiini joka muka erotti miesten ja naisten puolen, mutta ihte sauna oli yhteinen, sielä ne akat ja ukot hyväsä sovusa vihtoilla roiskivat toisiaan ja ihtiään ja puhasta tuli. Ei ollu vesiraanaa seinäsä, Jaakopin lähteestä kai sinne vesi haettiin ja nuukasti sitä piti haaskata. Sielä ruukattiin toisinaan kupatakki ihimisiä.

Rantakavun rannasa on Suomen vanahin museo

Pallaampa takasi sinne rantakavulle. Sielä rannasahan on Suomen vanahin museo. Se on minun muistiini aina ollu samallainen. Alakujaan se on ollu kuulemma tullikonttuuuri. Siinä oikialla käjellä on iso vinkkelitalo, josa yhteen aikaan oli alakeiskoulu, ku se entinen sielä kirkon tykönä oli palanu. Voi että muistuu ne kouluajat mieleen, ei ollu koulutemokratiasta tietua. Arestia annettiin jos liialti oma tahto oppilaalla pakkas ilimeneen. Ja Immannin ukko anto tukkapöllyä että silimät pääsä mulijahteli, jos ei osannu olla kaikesa sen mielen mukkaan. Mutta Waleniuksen Wenla oli uskovainen ja oikeen hyväsyväminen tantta. Kerran kävi ruottin tunnilla niin että pyhäniemen Reeten ois pitäny mennä taululle kirjottaan ja vaikka Wenla monneen kertaan vaati sitä menemään, niin ei. Ja sitte ku Wenla jäläkeen päin kuuli että Reetellä oli housun takapuolesa iso palakeinkieli, jonka vuoksi se ei kehannu luokan etteen mennä, niin Wenla meni pyytään anteeksi Reeteltä, ku oli tietämättään niin loukannu Reeteä.

Sitä Alakeiskoulua vastapäätähän on jo kauan ollu Myrperin puisto ja sen takana Sovion Heikun talo, josa ennen sanottiin olevan johonki ison aarteen kätketyn. En tiijä sen tojenperäsyyttä.

Toisella puolen M.n puistua on Sovion säätiön talo, josa ennen yhteen aikaan oli herrojen lupi. Ny se lupi on siinä seuraavasa talosa, joka oli ennen Kempeleen ministerin talo ja sitä ennen Virven kapteenin. Sielä me joskus käytiin ministerin kotona laiskan läksyllä, mutta ei monesti. Ku etteenpäin mennään, niin lupin rannina on entinen herrasväjen vanahainkoti. Ei siinoo ennää vanahainkotia, se on vyyrätty pois, tiijä ketä siinä ny assuu.

Sitte tullee Artturi Lakerlövin talo, jonka pihapytingisä piti pakaria Öörnin Jenni. Se sitte leipo hyvvää nisua, mutta se oli hyvin räähkä luonnostaan, syvän kourasa sinne sai mennä aina ku ei tienny millä tuulella se milloinki oli, mutta sen orfiilat varsinki oli ihan suusa sulavia.

Läksyn sauna oli oikiastaan höyrykaapi

Seuraava talo sitte joka oli ennen Sabutskilla ja viimeksi nuoremmalla Läksyn Kallella, joka oli tullimiehenä Lapaluovosa. Sitten siinä Rantakavun viimesen korttelin nurkasa oli vanahan Läksyn talo, josa oli puoliylleinen sauna eli oikiastaan vain höyrykaapi, semmonen puuloova, josa oli penkki ja kannesa reikä pään kohalla. Siinä sai istua ja rööristä sitte päästettiin kuumaa höyryä, heleposti siinä rupes hikkoilemmaan ja liat lähti. Muttei siinä oo ennää aikoihin kylyvetty.

Sitte siinä rantakavulla on vielä uusi Tauvolan talo ja pari kolome muuta pienempää talua ennenkö tullaan Pitkänkarin sillalle. Siitä sillankuppeesta vasemmalla, Seeminaarin rekkoolin eteläpuolelta lähtee sitte tie Ilolinnalle. Ennen sitä on seminaarin sauna, josa siihen aikaan kun minä kävin mallikoulua, oli vahtimestarina Sillankorvan pariskunta, joilla oli kaks vilikasta poikaa Aleksi ja Heikki. Aleksi oli täälä luusina koko ikänsä mutta Heikki meni jo nuorena poikana Amerikoihin. En ollu Heikista kuullu vuosiin, mutta sitte hoksasin että se on vissiin sama Heikki joka Raahen seuvusa joskus kirjottellee ja näkkyy hyvin muistavan tätä vanahaa kotiseutuaan.

Niin siitä seminaarin saunalta on sitte se entinen tie Ilolinnalle. Sen varrella ei ennää oo aikoihin ollu sitä paatihuonetta, josa sai uija ja kylypiä ja hierottiin ja muutenki hoijettiin kunteja.

Se ku oon unohtanu aivan niijen paateskojen nimet ne oli molemmat niin mukavia ihimisiä.

Se ylleinen uimahuone on kans aikoja purettu pois ja ny sielä on kesmäkkejä ja huviloita ihan kymmenittäin, ei heitä oo tullu räknättyä.

Niin siinä se kuntoreissu sitte oli.

Aluesairaalasa on kahtomista kerrakseen

Piisais sitä raatia vielä mennä sen seminaarin sivu takarannelle. Siinä on oikialla aluksi uusi kolmekerroksinen talo josa on kymmeniä hyyrättäviä huoneita tietokoulun oppilaille. On siinä kahavilaki, josa kävin palluumatkalla juomasa kupin kahavia.

Oikialla käjellä on sielä uuven mallikoulun kohalla uusi urheilukenttä, vaikka ei se ennää mikkää uusi oo. Vanahan Gellmannin viereen on sitte noussu nos ny oikeen uuvenaikaisesti sanotaan- sairaalakompleksi, se aluesairaala, ja siinä on kahtomista kerrakseen. Siinä on jos minkämallista pytinkiä, luulis siinä piisaavan tillaa sairailla, mutta eipä kuulu olevan tarpeeksi, aina on vuojepaikoista puute. Sielä on mehtän laijasa monta tohtoreille ja hoitureille tehtyjä asuntoja ja muita mitä ne kaikki lienee, vain monellaistahan se nuin suuri laitos tartteeki.

Muistakko molperin Esteriä, semmonen pikkunen tyttöihminen, joka oli siinä älynjakelusa jääny palijo muita vähemmälle. Se juosta hyssytteli talosta talloon kaffia juomasa, ja aina ku vain emännä silimä vältti, niin se kokos prikalta pullanpalasia lakkariinsa. Sillä oli semmonen sen ajan tyylinen pitkä hame, jota ny sanotaan maxiksi, ja siinä hammeesa oli justiinsa takapuolen kohalla iso lakkari, johon passas panna pullaa, eikä se päällepäin silti pönköttäny ku se ihte istu sen päällä. Joskus se sitte oli rentona ja anto lapsille sieltä lakkarista niitä lutistuneita nisunpalasia.

Entäs Krantta-Eeva, sen sinä ny kyllä mahat muistaa. Sen koti oli siinä Oinosen valokuvvaamon paikalla. Ja vaikka Eevaa piettiin vähä niinku lyhyenä kans, nii ei se kyllä tyhymä ollu, se oli oikia persoona ja sen kans oli mukava praatata. Eeva kerto kerran mulle ku tuli puhheeksi miksei Eeva ollu menny naimisiin, nii se sano että kyllähän se Kaltean lukkari oli käyny häntä mammalta kysymäsä, mutta mamma oli meinannu ettei meijän Eevaa oo kasvatettu kanttoorin frouvaksi, fiinimpi mies sen pittää saaha. Vaan eipä sitä fiinimpää sitte ollu löytyny, koska Eeva jäi ikkuiseksi tytöksi. Eevalla oli aina tavalliseuuvesta kovasti poikkiava vaatetus, kesähattuki oli niinku kryytimaa, ja aamutossuneen se hilippi kavulla talavellaki.

Niilloli ruotti kotikielenä Melperin Esterillä ja Krantta Eevalla niinku sen ajan herrasväkkeen kuuluvilla ylleensäkki, mutta osas ne silti tämän suomen kielenki. Esteri oli kovasti miehiin menevä, ja sillä oli niitä ihhailun kohteita usioitaki. Oli pastoria jos puutarhuria. Kerran sille Waleniuksen Emma, joka oli kans vanaha piika oli sanonu että kyllä me Esteri hyvä saamma jo heittää ne mies-asiat mielestä, ei meitä ennää kukkaa huoli ku oomma näin vanahoja ja kurttuisia, mutta siihen Esteri vastasi oikein toperasti että heitä sinä jos tykkäät, minä kyllä vielä saan miehen. Mutta saamatta se jäi Esteriltäki.

Oishan niitä persoonallisuuven ihimisiä siltä vanahalta ajalta jos minkä verran, vain mikä niitä ny kaikkia yhellä kertaa saa paperille.

Perkisen kanat kaakattivat pirtisä ja munivat soffasänkyyn

Ne Perkisen veljekset ne ois luku erikseen ja eikö nuista joku lie pitänykki kirjaa. Oli joku kerran Jussilta kysyny että onko se tosi ettei teistä kukkaa oo normaali. Ihte oot normaali, oli siihen Jussi vastannu. Kun Perkisen poikain äiti vielä eli, ne asu piha pirtisä siinä nykysen Timosen paikalla. Minäki kävin ihan uteliaisuuvesta – ku niistä niin palijo puhuttiin, - kerran munia ostamassa, niillä oli kanoja, jokka kaakatti siinä pirtisä ja soffasängysä oli olkien sekkaan munineet, että sainhan minä kolome munnaa ostetuksi sillä kertaa.

Olin kerran paikalla kun nämä veljekset, Antti Jussi ja Aleksanteri tuli äänestämmään Raatihuoneelle. Anttihan oli sokia ja kun vaalineuvoja istahtu auttamaan Anttia, niin siihen Aleksanteri että: ei tarvihte auttaa, se oon minä joka tiijän miten Antti äänestää, ja niinhän se kävi ettei apu kelevannu.

Voi ku niistois monta makiaa juttua, muttei kannata tähän ny enempi kun minä ihan tosisaan luulen että joku raahelainen on niistä pojista ihan vasiten kirijottanu. Se Helsingisä oleva Vanaha Raahe yhistys on joku vuosi sitten laittanu näijen veljesten haualle kiven, josta näkkyy niiden kaikkien nimet ja elämän aikamäärät. Oon vieny kukkiakin sille haualle ja kerran otien siitä valokuvanki.

En tiijä mahtaako täälä ennää kukkaan muistaa Johannaa, joka eli siinä tämän vuosisajan alakupuolella. Se oli sevverran hassu, että se piettiin köyhäintalon hourujen puolella yhesä kopisa. Sitä ei saanu millää nukkuun vuoteesa, ku se oli saanu päähänsä että vuoteeseen kuolee vaikka sille kuin petattiin vuoje niin se aina yöksi nosti sen matrassin laattialle ja siinä nukku. Ku Johannalta kysy miten vanaha se oli niin se sano että minnoon justiin yhtä vanaha ku Janne Montinin frouvavainaja, ja meijät on samasta kupista kastettu.

Korpelan Fiian sinä varmasti muistat, se on uuvempi asia kuin Johanna. Fiialla oli vaatetavarakauppa Katinhännäsä. Se oli pikkunen pihatupa, josa sillä oli monellaista valamista vaatetta. Ranellisia miesten aluvaatteita ja muuta semmosta. Se oli minusta ihime miten se Fiia pärjäsi ku se oli melkeen sokia. Senvuoksi kaiketi sillä ei takseerauksesakaan pantu äyrejä, ja siitäkös Fiia huonua tykkäs, oli valittanuki että vai niin huonoksi hänet värteerataan, ettei äyrejä raskittu panna vaikka kauppias oli.

Olipa aivan unohtua Jemtalin Fiia, joka kuluki hieromasa ihimisiä. Siinä oli kans persoona, aivan ommaa sorttiaan, lienee ollu vähä herraskaista alakuperrää. Se asu viimeksi siinä Rantakavun varrella sen herrasvanahainkojin pihapirtisä. Kävikkö ikkään sen huushollisa? Ei siinä palijo lattialla tillaa ollu. Se pirtti oli plankattu kahteen ossaan, köökinpuoleen ja kamariin, ja ne oli kummakki osat niin täynä kaiken maailman roinaa, joita se oli huutokauposta ostanu, ja möi sitte uuvelleen ja aina sieltä sen varastosta jotakin tarpeeseensa löysi.

Se oli Fiia niin hirviän siisti ettei se Rantasaunasakaan pessy ihtiään muuta kun omasta emalifajistaan, jonka se aina otti mukkaan saunaan. Silloli toisesa kainalosa vihta ja toisesa se vati.

Fiia oli hirviän hyvämuistinen ja kerto aina hieroissaan kaiken mailman asioita, joille sai makiasti nauraa. Se oli vähä runollinenki, kirjotteli aina muistivärsyjä tuttaville merkkipäiviksi. Muuten se oli niin kaikkiruokanen että ku se talloon tuli niin se kysy aina että onko mittään vanahaa ja hommeista jäännöstä, sille kelepasi sitte ihan mikä vain. Ite se osti aina hylykeen traania jota se söi ku voi oli semmielestä niin tyyristä.

Kirjoitus julkaistaan postuumisti. Martta Rautio eli 1896–1974.