Nyt kolmatta kertaa jaetun Kerttu Saalasti -palkinnon vuonna 2023 saa omistajanvaihdosfoorumin perustaja Mika Haavisto. Palkinto luovutettiin Kerttu Saalasti -seminaarissa Raahessa maanantaina.
– Haaviston ansioksi luetaan valtakunnallisesti merkittävän omistajanvaihdosfoorumin ideointi, verkoston kokoaminen, käynnistäminen ja pitkäjänteinen rakentaminen, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja, professori Matti Muhos perustelee.
Suomessa perustetaan 5,9 uutta yritystä tuhatta työikäistä asukasta kohden vuosittain, mikä on Pohjoismaihin, etenkin Viroon verrattuna huomattavan alhainen lukema.
Yhtälöä Muhoksen mukaan vaikeuttaa se, että samalla suuri joukko kannattavia yrityksiä ei löydä jatkajaa.