Jokilaaksojen pelastuslaitoksen Raahen paloaseman käytössä ollut öljyntorjunta-alus Salo on myyty huutokaupalla. Korkeimman tarjouksen, 140 000 euroa, pelastuslaitoksen käytöstä poistetusta aluksesta teki loviisalaisen Stefan Maritime Oy Ab:n toimitusjohtaja Stefan Tikander.
Museonrannan laiturissa Raahessa vuosikausia seisseen Salon myynnistä on päättänyt Ylivieskan kaupunginhallitus. Päätöksen mukaan ostaja vastaa aluksen poiskuljetuksesta ja siihen liittyvistä kustannuksista. Alus on noudettava Raahesta kesäkuun loppuun mennessä.
Salo on vuonna 1999 käyttöönotettu F-luokan öljyntorjunta-alus. Se kävi tarpeettomaksi, kun pelastuslaitokselle hankittiin viime vuonna Raaheen uusi alus.
Koska Öljysuojarahasto on aikoinaan avustanut Salon hankintaa 95 prosentin avustuksella, on myyntihinnasta 95 prosenttia palautettava Öljysuojarahastolle.