Pohjoispohjalainen perinneruoka maistuu nykyopiskelijoillekin – Vertasimme, miltä itsetehdyt rössypotut maistuvat verrattuna säilykkeeseen
Kaikki erinomainen jakaa mielipiteitä niin myös Pohjois-Pohjanmaan perinneruoka rössypotut. Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi Viskaali toi markkinoille rössypottusäilykkeen. Lähdimme selvittämään, miltä säilykerössyt maistuvat verrattuna itsetehtyihin rössypottuihin.
Rössypottuja on lupautunut tekemään kaksi Koulutuskeskus Brahen ravintola-alan ensimmäisen vuoden opiskelijaa. Ohjaamassa on heidän opettajansa Anne Blikst. Opiskelijoille perinneruoka on uusi tuttavuus. Veeti Impola ei ole aiemmin rössypotuista kuullutkaan. Rebecca Kämäräinen on kuullut, mutta ei ole syönyt.
Kun Blikst aloitti vuonna 1996 Raahessa suurkeittiöemäntänä, rössypotut olivat vielä koulujen ruokalistoilla. Hän muistelee, että ruokalaji poistui koululaisten lautasilta joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla. SSAB:n henkilöstöravintola tarjoilee herkkua edelleen.
Rössypotut ovat keitettyjä perunoita, joiden joukkoon on lisätty palvattua sianlihaa sekä rössyä eli veripalttua, lukee Sari Karjalaisen Pirkanmaan ammattikorkeakouluun tekemässä opinnäytetyössä.
Opetuskeittiön pöydällä on kaikki tarvittava. Verkosta haetun ohjeen mukaan rössypottuihin tulee 200 grammaa palvikylkeä ja 300 grammaa rössyä eli veripalttua kuutioina. Lisäksi tulee yksi sipuli kuutioina ja 700 grammaa perunoita. Perunoita on kilo, mutta kuorien mukana painoa lähtee jonkin verran. Rössyä on kaupasta ostettuna 340 grammaa, mutta se on sama käyttää kerralla kaikki. Palvikylkeäkin on paketissa runsaasti eli 300 grammaa. Sitäkään ei säästellä. Mausteina on suolaa, maustepippuria ja laakerinlehtiä.
Impola kuutioi rössyn senttisiksi paloiksi. Kun rössy on tarpeeksi pientä, se jakautuu tasaisesti lautasille eikä kukaan rohmua vahingossakaan kaikkea veripalttua itselleen.
– Tämä näyttää ihan leivältä, ruisleivältä, Kämäräinen kommentoi.
Tuoksu tai haju, miten sen nyt haluaakin ilmaista, tuo hänen mieleensä veriletut.
Sipuli, palvikylki ja osa kuutioidusta rössystä kuullotetaan voissa valurautapannulla. Rössyn rakenne on sienimäinen, joten se imee nopeasti itseensä suuren osan voista.
Blikstin mukaan keitto määritellään niin, että siinä on yksi kolmasosa vettä. Rössypotuissa vettä on vähemmän, monissa ohjeissa vettä käsketään lisäämään sen verran, että ainekset ovat piilossa. Kyseessä on siis vähälieminen keitto. Blikst pohtii myös, onko kyseessä pata- vai keittoruoka.
Sopiva suolaisuus on maistajan suussa. Nyt käytössä olevassa ohjeessa suolaa ehdotetaan käytettäväksi yhdestä kahteen ruokalusikallista. Palvikyljessä ja rössyssä on jo itsessään suolaa, joten reseptin mukaiseen suolaamiseen ei kannata ryhtyä.
Kun perunat ovat kypsiä, ruoka alkaa olla valmista.
– Nyt loputkin rössyt saa laittaa. Sen jälkeen vain levy kiinni ja kansi päälle, Blikst ohjeistaa.
Kun rössypotut hautuvat kannen alla, on hyvä aika lämmittää säilykerössyt. Maailman kamalimmaksi mainostettu ruoka on säilykkeenä maineensa arvoinen. Kannen avaamisen jälkeen ensivaikutelma on perin kokkareinen.
– Se on työ liemi vähän hyytelömäinen säilykepurkissa, Blikst sanoo ja tuumii sen siitä lämmitettäessä notkistuvan.
Kun rössypottujen tekoon menee puolisentoista tuntia, tölkkirössyille riittää hetki. Impola kaataa säilyketölkin sisällön kattilaan ja lämmittää sen syömälämpöiseksi.
Tölkkirössyjen potut ja liha ovat suurempina palasina kuin itsetehdyssä ruuassa. Tölkissä nestettä on yllättävän vähän. Mitään ohjeita ei ole, joten oletamme, että säilyketölkin sisältö on tarkoitus lämmittää sellaisenaan mitään siitä poistamatta ja mitään siihen lisäämättä.
– Sittenhän sitä mun puolesta voisi ruveta maistelemaan, Blikst sanoo.
Maistelukierroksen saavat aloittaa kokit.
– Kaikkia ruokia pitää maistaa. Muuten ei tiedä, onko hyvää vai pahaa, Kämäräinen toteaa.
Pian tulee ensimmäinen huomio.
– Ei maistu millekään. Niin kuin leipää ja perunaa.
Hetkisen makustelun jälkeen hän toteaa, että voisi syödä enemmänkin. Myös Veeti Impola suhtautuu myönteisesti uuteen ruokaelämykseen.
– Ihan hyvää.
Kämäräisen ja Impolan mielestä rössypotut voisi palauttaa kouluruokalistalle.
Rössyjen vertailuryhmään saamme avuksi myös Leo Ahon, joka keittää rössypottuja säännöllisesti. Hän päästää säilykerössyt jatkoon.
– Tämä on yllättävän hyvää.
Koska on kyse perinneruuasta, mahdollisia valmistustapoja on useita. Aho käyttää esimerkiksi enemmän vettä ja jättää siankyljen suuremmiksi palasiksi, jolloin paistopintaakin on enemmän.
Ahon mukaan rössypotut kuuluvat ruokiin, jotka ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä. Se jää tällä kertaa ratkaisematta, sillä kattila tyhjenee yhdellä kerralla.
Säilykerössypotut häviävät maussa ja suutuntumassa itsetehdylle versiolle, mutta ero ei ole niin suuri kuin etukäteen epäiltiin. Säilykkeenä perinneruoka on toimiva ja vaivaton vaihtoehto, jos sattuu olemaan perheen ainoa rössypottujen syöjä eikä halua tehdä kattilallista evästä.
Veripalttu eli rössy
Rössypottujen tärkein ainesosa.
Tunnetaan myös useilla muilla nimillä, kuten kampsu, rössi, rössö, kisko, lepäkäs ja porvakas.
Rössyn voi ostaa valmiina kaupasta tai tehdä itse.
Itsetehdyn veripaltun voi säilöä pakastamalla.
Taikinan tärkeimmät ainesosat ovat naudan veri, ruisjauho, vehnäjauho ja vesi.
Esimerkiksi Maa- ja kotitalousnaisten verkkosivuilla on ohje rössyn tekemiseen.
Syysteurastusten aikana verestä on ruukattu valmistaa rössyn lisäksi vaikkapa makkaroita ja verileipää.