Pyhäjoella on tehty esitys ensiasunnon ostajalle tai rakentajalle myönnettävästä avustuksesta. Avustuksen määrä olisi kymmenen prosenttia asunnon hankintahinnasta, mutta kuitenkin enintään 4 000 euroa.
Ensiasunnon hankinta-avustuksen taustalla on Pyhäjoen kunnanvaltuustossa huhtikuussa tehty valtuustoaloite. Perussuomalaisten valtuustoryhmä esitti, että kunta ottaisi käyttöön ensiasunnon hankinta-avustuksen, jonka tavoitteena on tehdä Pyhäjoelle muuttaminen mielekkääksi heille, jotka suunnittelevat ensimmäisen oman asunnon hankintaa tai rakentamista.
Kunnanhallitus lähetti valtuustoaloitteen kunnanjohtajan ja talous- ja hallintopäällikön valmisteltavaksi ja pyysi vastauksen syyskuun loppuun mennessä. Kunnanhallitus käsitteli vastauksen maanantaina ja päätti lähettää sen edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Valtuustolle esitetään, että Pyhäjoen vuoden 2024 talousarvioon varataan 20 000 euron määräraha Pyhäjoen kunnan alueella olevan ensimmäisen omistusasunnon hankkijalle tai rakentajalle.