Raa­hes­sa ja Sii­ka­joel­la sattui neljä kolaria parissa tun­nis­sa

Ajokeli on ollut Raahen seutukunnassa varsin heikko. Ennusteet lupailevat lunta tällä viikolla lähes jokaiselle päivälle.
Ajokeli on ollut Raahen seutukunnassa varsin heikko. Ennusteet lupailevat lunta tällä viikolla lähes jokaiselle päivälle.

Raahen seutukunnassa sattui tiistaina alkuillasta neljä eri kolaria.

Kolareiden johdosta joitakin henkilöitä vietiin sairaalaan tarkistettavaksi, mutta tiettävästi vakavilta onnettomuuksilta vältyttiin.

Tiellä 88 välillä Möykkyperä ja Vihannin kirkonkylä sattui liikenneonnettomuus ennen kello 16:tta. Onnettomuudessa oli mukana kaksi raskasta ajoneuvoa, jotka ajautuivat kylkikolariin.

Yksi ajokaista oli suljettu kolarin takia liikenteeltä.

Ennen neljää sattui liikenneonnettomuus myös Siikajoella Raahen rajan tuntumassa Jurpanperällä. Tilanne oli ohi jo puoli kuuden maissa. Kolarissa oli osallisina kaksi henkilöautoa ja kolme ihmistä.

Kolmas liikenneonnettomuus sattui Raahessa Kasitiellä kymmenisen minuuttia ennen viittä. Kyseessä oli auton ojaanajo.

Lähes samassa paikassa sattui myös kolari kuuden jälkeen, mutta siitä kolarista ei ole tarkempia tietoja.

Päivitetty 13.12. kello 9.05 tarkemmilla tiedoilla kolareista.