Rautatalon tontin asemakaavamuutoksesta tehty valitus ei raukea valittajan kuolemaan. Raahen kaupungin kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo sanoo, että valitus etenee Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa normaalisti ja se käsitellään loppuun saakka.
Rautatalon tontin asemakaavamuutoksen hyväksymisestä hallinto-oikeuteen valitti edesmennyt kaupunginvaltuutettu Asser Siuvatti. Raahen kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen helmikuussa 2019. Siuvatti katsoi valtuuston päätöksen syntyneen virheellisessä järjestyksessä, valtuuston ylittäneen toimivaltansa, ja päätöksen olevan lainvastainen. Valituksessa vaaditaan hallinto-oikeutta kumoamaan kaupunginvaltuuston yksimielinen päätös hyväksyä Rautatalon tontin asemakaavan muutos.
– Valitus ei raukea koska se kyseenalaistaa kaavan suunnittelu- ja mitoitusperusteet. Hallinto-oikeus aikanaan tekee siitä ratkaisun, Syrjäpalo toteaa.