Raahen kaupunkikuvan kannalta keskeisen kaupunginosan, Vanhan Raahen, asemakaavamuutos käynnistyy ensi vuonna. Asemakaavatyön tavoitteena on päivittää ja ratkaista rakennussuojelun kysymykset Raahen vanhan kaupunginosan osalta. Nykyisellään useasta kaavasta muodostuva asemakaava yhtenäistetään ja myös alueen elinkeinojen mahdollisuuksia pyritään parantamaan.
Asemakaava-alueella on paljon kehittämiselle reunaehtoja asettavia historiallisia arvoja, kuten valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi nimetty Pekkatori ja ruutukaava-alueen puutalokorttelit, Raahen vanha asemakaava-alue ja neljä suojeltua rakennuskohdetta.
Ensi keskiviikon yleisötilaisuus järjestetään koronan takia etäkokouksena, johon pääsee osallistumaan kaupungin verkkosivuilta löytyvän Teams-linkin kautta. Tilaisuudessa esitellään asemakaavoituksen eteneminen osallistumismahdollisuuksineen ja työpajoineen. Yleisölle kerrotaan, mitä selvityksiä alueella on tähän mennessä tehty ja yleisöllä on mahdollisuus esittää myös kysymyksiä.