
Vaikka alueen yleisessä koronatilanteessa ei ole nähtävissä suurta muutosta suuntaan tai toiseen, tilanne on vaikea Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän vuodeosastoilla.
Koronan vuoksi osastolla olevien potilaiden määrä on suuri ja heidän hoitoajat ovat pitkittyneet. Kun aiemmin koronapotilas saatiin kotiuttamiskuntoon noin viidessä vuorokaudessa, nyt keskimääräinen hoitoaika on noin kymmenen vuorokautta.
Myös influenssakausi lähestyy kovaa vauhtia ja osastojen kuormitus tulee lisääntymään entisestään.
Osastolla vieraileva saattaa tietämättäänkin olla koronan tai influenssan kantaja, ja vierailijoiden kautta tulevat yllättävät tartunnat voivat aiheuttaa uusia osastonsisäisiä tartuntaketjuja.
– Suosittelemme pitämään vierailut osastolla mahdollisimman vähäisinä. Kannattaa suosia yhteydenpitoa omaiseen puhelimitse vierailun sijaan. Silloin kun vierailu on tarpeen, osastolla käynnistä voi sopia etukäteen osaston henkilökunnan kanssa, Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymästä tiedotetaan.
Koronan ja influenssan lisäksi myös tavallista flunssatautia on liikkeellä. Kaikki nämä yhdessä ovat kuormittaneet Raahen sairaalan lääkärinvastaanoton ja infektiopoliklinikan puhelimia. Koska takaisinsoiton jonossa on tavallista enemmän puheluja, asiakkaiden palveluajat ovat pidentyneet.