Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Koulutuskuntayhtymä Brahelle 24 000 euroa liikunnan tukemiseen. Brahe käyttää avustuksen Liikkuva Brahe! -hankkeeseen, jossa kehitetään koulutuskeskuksen liikkuva opiskelu -toimintakulttuuria ja edistetään liikuntamyönteisyyttä. Hankkeen aikana toteutetaan useita toimenpiteitä ja integroidaan liikkuva opiskelu osaksi koko Brahen ja sen opiskelijoiden arkea.
Aluehallintovirastot myönsivät Liikkuva opiskelu -valtionavustusta yläkouluille ja toisen asteen ammatillisille oppilaitoksille yhteensä noin 1,97 miljoonaa euroa. Avustusta myönnettiin valtakunnallisesti 103 hankkeeseen, joita toteuttavat koulut ja oppilaitokset.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi 11 hankkeelle yhteensä 230 000 euroa. Avustuksen tavoitteena on lisätä koululaisten ja opiskelijoiden fyysistä aktiivisuutta ja opiskelukykyä kehittämällä liikunnallista toimintakulttuuria koulu- ja opiskelupäivän aikana.