Eduskuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi keskiviikkoaamuna. Ensimmäisen päivän aikana Raahessa kävi äänestämässä 1339 ihmistä, mikä vastaa 7,2 prosenttia Raahen äänioikeutetuista. Edellisissä eduskuntavaaleissa ensimmäisenä päivänä kävi äänestämässä 7,4 prosenttia silloisista äänioikeutetuista.
Siikajoella äänestämässä kävi eilen 161 henkilöä, joten ensimmäisen päivän äänestysprosentiksi muodostui 4,4. Vuonna 2019 ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä sujui Siikajoella hieman vilkkaammin, sillä tuolloin äänestämässä kävi 5,1 prosenttia äänioikeutetuista.
Pyhäjoella ääniä annettiin eilen 123 kappaletta, eli äänensä antoi 5,4 prosenttia äänioikeutetuista. Pyhäjoella puolestaan äänestettiin hieman ahkerammin eilen kuin vuoden 2019 ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä, jolloin äänestysprosentti oli 4,3.
Ennakkoäänestys jatkuu 28.3. saakka. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 2. huhtikuuta, jolloin vaalitoimitus alkaa kello 9 ja jatkuu kello 20 saakka.