Soile Isokoski työskenteli maailmalla oopperalaulajana 25 vuotta. Neljätoista vuotta sitten suunta kuitenkin muuttui, kun Isokoski sairastui syöpään. Oli aika miettiä elämää uudelleen.
– Äitini asui tuolloin vanhemman siskoni kanssa Ruukissa. Siskoni kuitenkin sairastui vakavasti ja menehtyi vuonna 2009, jolloin äitini jäi yksin. Noihin aikoihin sairastuin myös itse syöpään, ja tulinkin sitten syöpähoitoihin kotiin. Siinä sitten vähitellen totuin asumaan kotona ja lopulta aloin miettimään, että mitä minä siellä maailmalla teen, Isokoski muistelee.
Syöpähoitojen jälkeen Isokoski palasi vielä töihin, mutta yksin isossa talossa asuva äiti vaivasi hänen mieltään. Lopulta vuonna 2015 hän teki päätöksen uransa lopettamisesta ja kotiin palaamisesta.
– Perhe on ollut minulle aika tärkeä. Siksi minulla ei ollut mitään ongelmaa luopua urastani.
Isokoski ei koskaan havitellut parrasvaloihin. Hän alkoi vain ajautumaan niitä kohti voitettuaan laulukilpailun Lappeenrannassa vuonna 1987.
– Olin silloin jo 30-vuotias, ja pääsin ikäni puolesta juuri ja juuri osallistumaan laulukilpailuihin. Silloin en tiennyt oopperalaulamisesta mitään, mutta laulukilpailujen myötä aloin kuitenkin saada niistä rooleja. Kaikki piti opetella kantapään kautta.
Isokoski kuvailee olleensa noihin aikoihin hyvin ujo, ja siksi esiintyvän taiteilijan ura ei ollut juolahtanut hänen mieleensäkään. Musiikki oli Isokoskelle kuitenkin sen verran tärkeää, että hän päätti ottaa tilaisuudesta kaiken irti ja jatkaa laulamista.
– Laulaminen oli se keino, jolla pystyin itseäni musiikillisesti ilmaisemaan.
Koko uransa ajan Isokoski eli hyvin kurinalaista elämää. Jos halusi työskennellä laulajana, piti itsestään pitää hyvää huolta.
– Vaikka asuin eri puolilla maailmaa, ei siinä paljoa kerennyt turisteerata. Oli tärkeää pitää itsensä kunnossa. Joku kollega sanoikin eläkkeelle jäätyään, että nyt hän voi kulkea takki auki, kun vilustumista ei tarvitse enää pelätä. En minä kuitenkaan hysteerinen ollut. Jotkut eivät esimerkiksi käyneet saunassa tai juoneet kylmää vettä ollenkaan. Minä elin suhteellisen normaalia elämää.
Itse oopperaesitykset olivat Isokoskelle keino musisoida. Vaikka laulaminen suurilla lavoilla jännitti, pystyi hän silti esiintymään.
– Minun piti heittää ujouteni nurkkaan, koska musiikki oli minulle hirveän tärkeää. Kun keskityin siihen, jännitin vähemmän.
Tänä päivänä Isokoski elää suhteellisen rauhallista elämää Ruukissa. Hänen arkensa kuluu opetustöissä, kirjoja lukiessa sekä kotitöitä tehden. Uusin harrastus on huonekalujen entisöiminen.
– Työskentelen Oulun ammattikorkeakoulussa klassisen laulun opettajana. Olen pitänyt siitä kovasti. Ja kotona yritän opetella sitä, ettei aina tarvitse olla puuhaamassa jotakin.
Isokoski viihtyi Ruukissa hyvin jo silloin, kun hän vielä työskenteli laulajana. Hän vieraili paikkakunnalla miltei aina, kun hänellä oli lomaa.
– Minulla oli koti Helsingissäkin, mutta usein tulin Ruukkiin. Siltä kannalta olikin hyvä, ettei minulla ollut perhettä maailmalla. Tänne tuleminen oli aina helppoa.
Ruukin patruuna -tittelin Isokoski kertoo ottavansa vastaan iloisin mielin. Isokoski ajattelee sen olevan hieno huomionosoitus.
– Kyllä minä itseni ihan ruukkilaiseksi tunnen. Minulla on muutenkin aina ollut hirveän vahva yhteys kotiin. Tämä on minulle merkityksellinen paikka, hän toteaa.
Soile Isokoski
Syntynyt Posiolla vuonna 1957. Perhe muutti Ylivieskasta Paavolaan vuonna 1967.
Teki pitkän uran oopperalaulajana. Esiintynyt eri puolilla maailmaa suurissa oopperataloissa. Hänellä on myös useita levytyksiä.
Lopetti uransa vuonna 2015.
Palkittu muun muassa Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2002. Samana vuonna hän sai ensimmäisenä suomalaisena laulajana Gramophone-palkinnon Vier letzte Lieder -levytyksestään. Viimeisin tunnustus on viime vuodelta, kun hänet palkittiin joulukuussa Suomen Leijonan ritarikunnan komentajamerkillä.
Asuu nykyään Ruukissa Siikajoen rannalla.
Työskentelee Oulun ammattikorkeakoulussa klassisten laulupedagogien opettajana.
Perheeseen kuuluu sisar, veli ja veljen perhe.
Patruuna
Ruukin patruuna valitaan vuosittain Siikajoen pitäjäpäivillä.
Nimityksellä halutaan antaa tunnustusta henkilöille, jotka ovat työurallaan ja muussa toiminnassaan näkyvällä ja merkittävällä tavalla vaikuttaneet paikkakunnalla ja tuoneet mahdollisesti myönteisellä tavalla esille paikkakuntalaisuuttaan.
Pitäjäpäivätoimikunta päättää patruunan valinnasta Pitäjäpäivien ohjelmaa suunnitellessaan. Mietinnässä on usein useampia nimiä ja perusteluja.
Soile Isokoski valikoitui patruunaksi hänen oltua varsin näkyvästi mediassa esillä kevättalvella. Lisäksi valintaa perusteltiin hänen pitkällä ja poikkeuksellisen hienolla kansainvälisellä urallaan.
Isokosken valinnan ajankohta liittyi myös siihen perinteeseen, että valintoja pyritään ajoittamaan työuran päättymisen tienoille.