Raahen kaupungin liikuntapalveluiden erityisavustus on haettavissa 15. joulukuuta saakka. Liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala kertoo noin puolet vuosittaisesta potista olevan vielä jakamatta tavallista erityisempiin liikuntatarpeisiin ja -hankintoihin.
– 8 400 euroa on vielä tälle vuodelle käytettävissä. Koko vuoden erityisavustuksiin oli varattuna 15 300 ja kesäkuun jaossa meni ensimmäinen puolikas, Ojala kertoo.
Avustusta myönnetään hankintaan tai toimintaan, joka ei ole seuran tai yhdistyksen perustoimintaa, vaan jotakin kertaluontoista tekemistä. Avustettava asia voi olla esimerkiksi matka-avustus jonkin uuden asian kokeiluun, suunnistuskarttojen valmistaminen tai väline- tai kalustohankinta.
– Hiihtolatujen kunnossapito ei ole kyläyhdistysten perustekemistä, mutta siihenkin avustusta voidaan myöntää.