Pienet koululaiset aloittavat opintiensä ensi viikolla, ja se vaatii erityistä huomaivaisuutta kaikilta muilta kulkijoilta. Ekaluokkalaisten lisäksi liikenteessä on paljon myös muita pieniä kulkijoita, jotka eivät välttämättä ole kovin kokeneita liikenteessä menijöitä.
Monet uudet ekaluokkalaiset ovat voineet kesän aikana harjoitella koulumatkaa, mutta ensimmäinen koulupäivä on niin jännittävä, että tarkkaavaisuus voi herpaantua ja ahkerasti opetellut säännöt unohtua. Tien toisella puolella voi näkyä kaveri, jota ei ole näkynyt yli kahteen kuukauteen, ja tie ylitetään saman tien, jotta pääsee vaihtamaan kuulumisia.
Vastuu turvallisesta koulutiestä on siis hyvin vahvasti meillä kaikilla muilla autoilijoilla, pyöräilijöillä ja toki myös jalankulkijoilla.
Nyt on siis hyvä aika unohtaa liikenteessä kiire. Tärkeintä on, että kaikki pääsevät turvallisesti perille.