
Raskaan ajoneuvon ojaanajo haittasi liikennettä useamman tunnin ajan Kasitiellä Siikajoen ja Limingan välillä. Ojaanajo tapahtui varhain maanantaiaamuna kello viiden aikaan.
Jokilaaksojen pelastuslaitokselta kerrotaan onnettomuus tapahtui, kun yhdistelmäajoneuvon eli rekan oikeanpuoleinen rengas oli haukannut lumeen ja tämän seurauksena rekka ajautui ojaan. Rekan lastina ei ollut vaarallisia aineita, joten pelastuslaitokselle ei aiheutunut tehtävää onnettomuudesta.
Yksi ajokaista oli suljettuna liikenteeltä rekan nostotöiden vuoksi. Tapahtumapaikalla oli käytössä kiertotiet.
Onnettomuuspaikka sijaitsee Revonlahdelta 7,6 kilometriä Limingan suuntaan. Onnettomuudesta haittasi liikennettä molempiin suuntiin.
Nostotöiden aikana raskas liikenne ohjattiin kulkemaan kiertotietä Kt 88 ja Kt 86 kautta ja kevyt liikenne maantietä 807.
Liikenne onnettomuuspaikalla saatiin palautettua normaaliksi hieman ennen kello yhtätoista.
Uutista päivitetty 14. helmikuuta kello 10.57: Tilanne ohi.