Oulun seudun autoilijoita vuosikausia piinanneiden jakopääongelmien syy on uuden tutkimuksen mukaan lopultakin selvinnyt.
Kolmivuotinen tutkimus osoittaa syypääksi niin kutsutun oktomurskeen, jota käytetään muun muassa asfaltin kiviaineksena.
Tutkijoiden mukaan tiessä olevasta oktomurskeesta syntyy autojen talvirenkaiden nastojen kuluttamana erittäin kovaa ja teräväreunaista tiepölyä, joka kuluttaa autojen jakopäälaitteistoja poikkeuksellisen nopeasti.
Oktomurske on terästeollisuuden sivutuotetta ferrokromikuonaa, jota saadaan Outokummun tehtaalta Torniosta. Sitä on käytetty ainakin vuodesta 2008 lähtien asfaltin runkoaineksena, kantavana tienpohjien materiaalina jo aikaisemmin.
Oktomurske on ollut käyttökelpoista nimen omaan Oulun alueella, jossa ei ole juurikaan saatavilla kulutusta kestäviä kiviaineksia esimerkiksi moottoriteille tai paljon liikennöidyille väylille.