Raahelaiset kansanedustajat, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Hanna-Leena Mattila (kesk) ja valiokunnan varajäsen Katja Hänninen (vas) iloitsevat Sanna Marinin hallituksen merkittävimmän uudistuksen ripeästä etenemisestä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai valmiiksi rakenneuudistusta käsittelevän mietintönsä myöhään maanantai-iltana.
Lakipaketin ensimmäinen käsittely eduskunnassa on perjantaina 18.6. ja toinen käsittely keskiviikkona 23.6.
Kansanedustajien lähettämässä tiedotteessa todetaan Mattilan olevan tyytyväinen, että mietinnössä mainitaan Raahen sairaala esimerkkinä pienistä sairaaloista, joissa on mahdollista jatkaa nykyisen kaltaista päivystystyöskentelyä. Tämän mahdollistaa kuuluminen hyvinvointialueeseen, jossa sijaitsee yliopistollinen sairaala sekä sääntely, jossa ulkoistettua työvoimaa voidaan hyödyntää joustavasti.
Kansanedustaja Hänninen pitää tärkeänä, että nyt säädetään ensimmäistä kertaa lain tasoisesti ja selkeästi sote-palveluiden riittävästä omasta tuotannosta. Julkisen vallan on kyettävä turvaamaan kansalaisten tarvitsemat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikissa tilanteissa, kaikkialla Suomessa.