Venäjän aloittama sota on kääntänyt Suomen suunnan länteen ja pohjoiseen.
Pohjois-Suomelle ja myös Raahen alueelle uusi geopoliittinen tilanne avaa Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen mukaan huikeita mahdollisuuksia.
Hän tutustui Raahen talousalueen asioihin vierailleessaan Raahessa lauantaina SDP:n piirikokouksen yhteydessä.
– Oli selvää, ettei yhteistyö venäläisten kanssa voinut jatkua, hän huomautti Raahen Seudulle antamassaan haastattelussa
– Toivoisin, että Suomesta löytyisi rohkeutta lähteä hyödyntämään valmista aluetta.