Kuluneella viikolla Raahessa julkistettujen kahden datakeskushankkeen kaavoitusaloitteet lähtevät kaupungin päätöksentekoon tiistaina. Kehittämislautakunnan käsittelyssä ovat Hummastinvaaran ja Lumimetsän alueita koskevat kaavoitusaloitteet.
Molemmissa hankkeissa tavoitteena on aloittaa asemakaavoitus, joka mahdollistaisi laajamittaisen datakeskustoiminnan sijoittumisen alueelle.